Vaikka synnytys oli pitkä ja kivulias, ei siitä jäänyt oikeastaan mitään hampaankoloon. Olen älyttömän tyytyväinen synnytystä hoitaneisiin kätilöihin ja heidän huomioihinsa ja neuvoihinsa synnytyksen edetessä.
Sain jopa lillua ammeessa, jota olin toivonutkin. Päädyin myös lopulta saamaan epiduraalin, vaikken sitä alunperin olisi kovin mieluusti halunnut. Mutta siinä tilanteessa se oli ainoa järkevä ratkaisu. Synnytys ei olisi luultavasti ilman puudutetta edennyt mihinkään ja kivut olisivat vaan pahentuneet entisestään. Ja koska en ollut nukkunut juuri ollenkaan edeltävinä päivinä, alkoi keho ja mieli olla jo hyvin väsyneitä.
Selvisin täysin ilman repeämiä, ei tullut pienintäkään nirhaumaa. Se tuntuu jotenkin aivan uskomattomalta, kun tyttö oli kuitenkin odotettua isompikokoinen. Painoa oli siis 3815g, kun edellisellä viikolla kätilö oli arvellut kooksi 3400g. Koko synnytyksen ajan oli myös uhka päällä, että tyttö syntyisi väärässä tarjonnassa, mutta kuin ihmeen kaupalla oli kääntynyt takaraivotarjontaan juuri ennen ponnistusvaihetta.
Kaikki on sujunut aivan mielettömän hyvin. Imetys lähti rullaamaan heti, tytön imuote on aivan täydellinen ja mulla maitoa tulee jopa yli omien tarpeiden. Suunnittelenkin jo kovasti, että ottaisin rintapumpun käyttöön, jotta saataisi jonkinlainen maitovarasto pakkaseen.
Kotiuduttiin sairaalasta sunnuntaina ja tässä sitä nyt opetellaan perhe-elämää. Koirat ottivat tulokkaan yllättävän hyvin vastaan. Toinen ei juuri välitä ja toinen taas osoittaa yllättävää hoivaviettiä -- käy jatkuvasti tarkastamassa, missä vauva on ja pomppaa tikkana pystyyn jokaisesta inahduksesta.
Kestovaippailukin aloitettiin heti kotiin päästyämme ja se on sujunut ihan kohtuullisen hyvin. Parhaimmaksi käytössä on todettu harsot ja villavaippahousut. Niiden kanssa ei mene vaatteet vaihtoon, toisin kuin noiden minikokoisten taskuvaippojen kanssa. Mutta kyllä noita harsoja vaan kuluu aivan järkyttävästi. Eilisen saldo oli 14 kakkavaippaa. Pissat tyttö on kunnostautunut tekemään pääasiassa hoitotasolle :D
On kyllä hämmentynyt olo. Mutta jotenkin tämä silti tuntuu niin luonnolliselta. Tyttö on äärettömän rauhallisen oloinen luonne, eikä oikeastaan kitise ollenkaan. Päivät meneekin aika pitkälti toisen unta tuijotellessa ja imettäessä. Tuntuu niin uskomattomalta, että meille on suotu jotain noin kaunista ja hyvää.